Ei totuus synny siitä, että vedotaan joihinkin tutkijoihin
Kaikella mitä kirjoitan on perustelunsa eksegeettisessä
tutkimuksessa. En minä näitä asioita ole keksinyt. En minä ole
kilpailemassa täällä kenenkään kanssa. On hienoa, jos muut osaavat
kirjoittaa minua paremmin.
Juutalaiset eivät hyväksy Paavalin ajatusta sovituksesta.
Juutalaiset kieltävät erityisesti ihmisuhrit syntien sovituksena
eikä juutalaisuudessa yksi ihminen voi koskaan sovittaa muiden
syntejä. Minulla on pätevä juutalaisten ja islamilaisten teologien
verkosto apuna eikä minulla ole mitään syytä valehdella uskon
asioista. Minua ei ohjaa etukäteen sokea usko kirkon opetuksiin,
vaan avoin ja utelias asenne historian tutkimukseen ja
historialliseen Jeesukseen.
Olen vakuuttunut siitä, että kirkko teki Jeesuksesta Jumalan ja
Messiaan vastoin juutalaisuutta ja kannatan tässä Wille Riekkistä.
Athanasiosta saa syyttää paljosta, Kaverilta puuttui täysin
logiikan taju muotoillessaan Kolminaisuutta.
Ei totuus synny siitä, että vedotaan joihinkin tutkijoihin. Pitää
paneutua sisältöön ja sen perusteluihin ja selitysvoimaan. Kirkko
on liian monta kertaa jo jäänyt kiinni historian ja Jeesuksen
sanojen muokkauksesta niin, että sen uskottavuus on
pohjalukemisssa Raamatun sisällön selittämisessä. Lars Aejmelaeus
todisti, että joulun evanekeliumi on joulun satua ja
historiallisesti valhetta, mutta niinpä vaan joka kirkossa papit
toistavat satua edelleen täysin totena. Mikään perustelu ei riitä
ääriuskoville kirkossa.
Kommentit
Lähetä kommentti