Ilmestyskirja ja islamin Mahdi-kertomukset liittyvät maailman lopun aikojen tapahtumiin. Oikeasti kummatkin kertomukset ovat uskonnollista viihdettä ja teologista tulkintaa vailla mitään todellisuuspohjaa, satua alusta loppuun asti. Kaikki on oman aikansa historiallista tulkintaa. Ilmestyskirja kirjoitettiin rohkaisemaan uskovia Rooman vainoissa ja Mahdi-sadut saivat innoituksensa juuri Ilmestyskirjasta. Lopun aikojen päivämäärästä tietää yksin Jumala, mutta toisaalta Jeesus lupasi, että kaikki tämä tapahtuu hänen eli kuulijakunnan sukupolven aikana. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Mitään maailmanloppua ei tule Ilmestyskirjan ja Mahdin tyyliin koskaan. Jeesuskin ennusti lopun aikojen olevan lähellä, mutta kaveri erehtyi pahasti tässä asiassa eikä se ole ihme, koska Jeesus oli yksi meistä, tavallinen ihminen. On mahdollista, että kirkko keksi myöhemmin koko eskatologian ja ...
Me ihmiset teemme hyvää ja meidän tulee tehdä hyvää, koska se on Jumalan tahto ja Jumalan laki elämälle. Hyvästä voidaan aina keskustella, mitä kaikkea se on, mutta siihen jokaisen pitää pyrkiä. 10 käskyä ja Rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö sekä terve järki auttavat jo pitkälle hyvän määrittelyssä.
Samoin poliitikkojen pitää pyrkiä yhteiskunnalliseen hyvään ja oikeudenmukaisuuteen ja minusta Suomen hallituksen rasistinen ja fasistinen toiminta köyhien päähän potkimiseksi on hyvä esimerkki, että kyllä me hyvän erotamme myös politiikassa, jos vain haluamme. Oikea Jumala ei katso hyvällä Suomen hallituksen toimintaa ja se on sanottava ääneen myös rohkeasti. Vääryys on vallassa ja samoin Yhdysvaltain toiminta on kaikkea muuta kuin Jumalan tahdon mukaista. Pahat ihmiset ovat vallassa monessa maassa ja suurin osa kansalaisista katsoo vierestä hiljaa.
Elämän tarkoitus on elämä itse ja rakkaus. Meillä on myös mahdollisuus päästä jatkoon kuoleman jälkeen, jos haluamme. Sellainen on Jumalan suunnitelma ja meillä on mahdollisuus saada syntimme anteeksi, jos sellaisen Jumalan hyväksymme elämäämme. Samalla meitä kehotetaan elämään uskossa, toivossa ja rakkaudessa.
Uskon asioita ei kannata monimutkaistaa ja tehdä turhan teoreettiseksi. Usko on aina Jumalan tahdon mukaista elämää arjessa ja juhlassa. Pahuutta ei pidä myöskään yleistää. Ihminen kykenee sekä hyvään että pahaan ja elämä on valintoja. On kasvatettava elämään uskossa, toivossa ja rakkaudessa kaikkia. Tärkeintä ei ole hyvien tekojen lukumäärä, vaan luottamus Jumalaan ja hänen Armoonsa ja tahto olla Jumalan puolella. Tätä kaikkea tarjoaa yhteinen sanoma juutalaisuudessa, kirkossa ja islamissa ja sen puolesta kirjoitan nyt ja aina.