Ihmisiä kyselevät jatkuvasti eri foorumeilla, miten päästä Taivaaseen kuoleman jälkeen
Ihmisiä kyselevät jatkuvasti eri foorumeilla, miten päästä Taivaaseen kuoleman jälkeen. Kaikki on armoa eli kaikki on Jumalan lahjaa ihmiselle. Oikea Jumala on ohjannut ihmistä elämään tässä maailmassa ja antanut omia ohjeitaan noudatettavaksi. Ihmisen on tarkoitus tehdä elämässä hyvää ja pyrkiä hyvyyteen, koska se on Jumalan tahto ja Jumalan laki. Tärkein eettisistä käskyistä on rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Ihminen ei itseään pelasta kuolemanjälkeiseen elämään, vaikka tekisi kuinka hyvää. Jumala hyväksyy ihmisen takaisin yhteyteensä puhtaasta armosta eli Rakkaudesta. Tärkeintä ei ole olla oikeassa elämässä eikä täydellinen. Oikea Jumala katsoo ihmisen sisimpään ja tuntee meistä jokaisen. Tärkeintä on usko eli luottamus Jumalaan ja ihmisen halu ja tavoite pysyä Jumalan puolella ja turvata yksin Jumalaan. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa ja pyrkii elämässään hyvyyteen, päääsee ikuiseen elämään. Kun ihminen uskoo oikeasti Jumalaan, hän haluaa toteuttaa myös Jumalan tahtoa elämässään ja haluaa toimia oikein ja tehdä hyvää. Usko ja hyvät teot eivät ole vastakohtia, vaan kuuluvat yhteen. Usko näkyy rakkautena ulospäin. Siksi on mieletöntä ja turhaa kysyä, pelastuuko ihminen armosta vai hyvistä teoista.
Oikea Jumala odottaa jokaiselta ihmiseltä uskoa yhteen Jumalaan eli Jahveen = Isään = Allahiin ja hyvän tekemistä ja pyrkimystä hyvyyteen. Anteeksiantamus ei edellytä ihmisen ansioita tai omia tekoja. Jumala antaa yksin armosta anteeksi katuvalle kaikki synnit ja lahjoittaa uskovalle kuolemanjälkeisen elämän. Matka Taivaaseen on kaikille avoin ja helppo tie. On vain valittava puolensa tässä maailmassa.
Kommentit
Lähetä kommentti