Mestarin matkassa
Olen tarkkaan tutkinut juutalaista, kristillistä
ja islamilaista perimätietoa. Sekä Raamatussa että Koraanissa on
epäkohtia ja kumpikin kirja on oman aikansa historiallista
tulkintaa Jumalan sanomasta.
Varhaiskristityt muokkasivat Jeesuksen sanomaa ja Muhammed
esitti oman tulkintansa Jumalan sanomasta. Kerron toisenlaisen
version Jeesus Nasaretilaisen elämästä lähteiden pohjalta.
Kaikki tapahtui kauan sitten Rooman valtakunnassa. Jeesuksen
äiti Maria oli saanut viestin Jumalalta enkelin kautta:
- Ole turvallisella mielellä, Maria. Olet saanut suuren armon.
Tulet pian synnyttämään lapsen. Anna lapselle nimeksi Jeesus.
Hänestä tulee koko ihmiskunnan Pelastaja. Ole siunattu! Älä
pelkää. Herra, sinun Jumalasi on joka päivä kanssasi elämäsi
loppuun asti, ilmoitti Enkeli.
Jumalalla oli suuria suunnitelmia Jeesuksen suhteen. Jeesuksen
tehtävänä olisi ohjata koko ihmiskunta Jumalan luo. Jeesuksesta
tulisi tie, totuus ja elämä kaikille Jumalaan uskoville.
Jeesus syntyi karuissa oloissa eläinsuojassa. Perhe oli silloin
matkalla. Maria kapaloi vauvansa seimeen. Oli yö. Heidän
luokseen saapui paimenia ihmettelemään ja ylistämään
vastasyntynyttä lasta. Enkeli oli ilmoittanut heille suuren ilon
tästä lapsesta. Kaikki oli niin kuin Jumala oli ilmoittanut.
Jeesuksesta tuli muurari. Hän asui Galileassa. Jeesus tiesi,
että jonain päivänä hän lähtisi suorittamaan omaa tehtäväänsä.
Näin tapahtuikin. Eräänä päivänä Jeesus paljasti: - Äiti, nyt on
aika. Lähden julistamaan syntien anteeksiantamista ja Jumalan
valtakunnan saapumista sekä uutta elämää Taivaassa. Sinä tiedät
kaiken, äiti. Kiitos tuestasi ja rakkaudestasi, jota olet
osoittanut minulle koko elämäni ajan. Olet siunattu.
Jeesus lähti opettamaan kansaa, paransi sairaita ja teki jopa
ihmetekoja. Jeesus sai myös kasteen Johannekselta. Silloin
Jumala sanoi: - Tämä on Jeesus, Jumalan Poika, minun Valittuni.
Hänellä on jumalallinen tehtävä. Kuunnelkaa häntä ja seuratkaa
hänen opetuksiaan! Minä kuljen Hänen mukanaan kaiken aikaa. Minä
olen Herra, teidän Jumalanne.
Jeesus muistutti aina pitämään mielessä kaikkein tärkeimmät
opetukset. Hän puhui aina rakkauden kaksoiskäskyn puolesta:
Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Muista tehdä toisille se, mitä toivot muiden tekevän itsellesi.
Jeesus pyysi myös aina suojelemaan ja kunnioittamaan luontoa ja
pitämään siitä hyvää huolta. Ihminen ei omista luomakuntaa, ei
edes maapalloa. Kaikki maailmassa kuuluu Jumalalle. Jumala on
luonut kaiken, myös luonnonlait.
Jeesus paljasti äidilleen suuren salaisuutensa:
- Äiti, olen Jumalan asialla. Tulin kertomaan sanomaa Jumalan
rakkaudesta. Jumala on tehnyt sovinnon ihmiskunnan kanssa.
Jumala haluaa antaa kaikki synnit anteeksi kaikille ihmisille
kaikki aikoina. Jumala haluaa johdattaa myös kaikki ihmiset eri
aikoina kuoleman jälkeen ikuiseen elämään Taivaaseen. Jokainen
ihminen joutuu kuolemansa jälkeen viimeiselle tuomiolle.
Jokainen, joka uskoo Jumalaan ja pyrkii hyvyyteen, pääsee
ikuiseen elämään.
Ikuisuus on Jumalan lahja uskovalle ihmiselle. Kaikki on armoa.
Kaikki on lahjaa. Uskoon kuuluu myös Jumalan tahdon
noudattaminen. Ikuisuutta
voidaan pitää myös Jumalan palkintona ihmiselle uskosta
Jumalaan ja hänen sanomaansa. Kun
uskot Jumalaan, haluat noudattaa Jumalan tahtoa elämässä ja
pyrkiä elämässä hyvyyteen ja rakkauteen.
Kristillisen perimätiedon mukaan Jeesus kuoli ristillä ja Jumala
herätti hänet kuolleista. Hauta oli perimätiedon mukaan tyhjä.
Jeesuksen viimeiset vaiheet ovat kuitenkin kiistanalaisia. On
myös esitetty, että Jumala pelasti Jeesuksen
ristiinnaulitsemiselta. Jeesuksen elämä maan päällä päättyi
siihen, että Jumala otti hänet Taivaaseen.
Jeesus halusi jättää meille uskon Jumalaan, toivon
kuolemanjälkeisestä elämästä ja kehotuksen rakkauteen
lähimmäisiä ja luontoa kohtaan. Sitä hän aina korosti ja
lohdutti, että Jumalan salaisuudet paljastuvat jokaiselle
ihmiselle viimeistään kuoleman jälkeen. Rakkaudesta Jumalan
totuus joka paikassa tunnetaan.
Jeesus oli Jumalan armon opettaja ja julistaja. Jeesus oli
Jumalan Poika eli Jumalan Valittu eli ihminen, joka toimi
jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla. Hän
tuli pelastamaan meidät takaisin Jumalan yhteyteen.
Uskovat kokoontuivat kodeissa ja sopivat, että
kaikki ovat tasa-arvoisia. Jokainen saa puhua ja opettaa, jakaa
sakramentteja ja siunauksia sekä antaa syntejä anteeksi Herran
nimessä. Jeesus pyysi pysymään yhdessä ja kunnioittamaan ja
auttamaan kaikkia.
Kirkon piirissä syntyi erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Jumala
paljastaa Totuuden kaikille kuoleman jälkeen. Silloin usko
vaihtuu näkemiseen ja saamme tietää, kuka Jeesus lopulta oli. Me
kaikki mahdumme samaan Taivaaseen. Jokainen, joka huutaa avuksi
Jumalaa ja pyrkii elämässä hyvyyteen, pääsee ikuisuuteen
kuoleman jälkeen.
Uskontoja on erilaisia ja niissä on suuret
erot. Rakkaudesta totuus tunnetaan ja oikea Jumala paljastaa
totuuden kuoleman jälkeen. Usko vaihtuu näkemiseen ja saamme
kaikki tietää kuka Jeesus oikein oli. Se on yllätys monille
ja oikea joululahja kaikille. Me mahdumme kaikki samaan
Taivaaseen vaikka uskoisimme eri tavoin. Jokainen joka
huutaa avuksi Jumalaa pääsee ikuisuuteen kuoleman jälkeen.
Risti, tyhjä hauta ja jouluseimi kertovat Jumalan
rakkaudesta ihmistä kohtaan.
Kommentit
Lähetä kommentti