Mikä on joulun historiallinen ja oikea sanoma?
Mikä on joulun historiallinen ja oikea sanoma? Jouluna Jumala ei tullut maailmaan oikeasti. Joulun on kirkon keksimä juhla 300-luvulla. Kukaan ei tiedä tarkalleen Jeesus Nasaretilaisen syntympäivää. Vanhan ajan kirkko sijoitti Jeesuksen syntymäjuhlan roomalaisen Saturnalia-juhlan tilalle 25.12. pyrkien vahvistamaan kirkon asemaa ja heikentämään pakanauskontojen palvomista Rooman valtakunnassa. Kaikki onnistui helposti kun Rooman keisari Theodosius 1 teki vuonna 380 kristinuskosta ainoan sallitun uskonnon Rooman valtakunnassa.
Joulu on Jeesus Nasaretilaisen syntymäpäivä. Voidaan sanoa myös, että Jumalan Poika syntyi maailmaan, mutta ei ise Jumala. Jeesus oli Jumalan Poika eli Jumalan Valittu eli ihminen, joka tulisi toimimaan Jumalan asialla maailmassa. Jouluna voidaan muistella ajatonta Jumalan sanomaa armosta. Jeesus tuli maailmaan kertomaan tiestä Jumalan luokse ja opettamaan uskoa yhteen Jumalaan, syntien anteeksisaamieen ja ikuiseen elämään kuoleman jälkeen. Jeesus tuli myös opettamaan rakkauden kaksoiskäskyä. Tähän voisi nykypävänä lisätä myös rakkauden luontoa kohtaan.
Joulu on upea juhla. Siitä alkaa yksi vaihe Jumalan pelastussuunnitelmassa ihmiskunnan suhteen. Jouluevankeliumi ei kuitenkaan ole historiallisesti totta. Se on joulun satu kuten eksegeetti Lars Aejmelaeus jo tutkimuksessaa aikoinaan vuonna 1987 totesi. Kirkko lainasi ajatuksen neitseestä syntymisestä antiikin uskonnoista. Kysymyksessä voisi olla myös käännösvirhe kristillisessä perimätiedossa Jesaja 7:14:sta. Heprean sana alma ei tarkoita neitsyttä, vaan nuorta naista! Heprean kielessä on oma sanansa neitsyelle.
- Perseus Kreikan mytologiassa syntyi kuolevaiselle naiselle, Danaëlle, jonka Zeus saattoi raskaaksi laskeutumalla hänen luokseen kultaisena suihkuna. Danaë oli isänsä lukittavana, jotta tämä ei saisi lapsia, joten häntä pidettiin neitsyenä ennen tapahtumaa.
- Romulus ja Remus, Rooman perustajamyytin keskushahmot, olivat Vestan neitsyen, Rhea Silvian, synnyttämiä. Tarinan yhdessä versiossa sodanjumala Mars saattoi hänet raskaaksi.
- Attis sai alkunsa, kun neitsyt Nana laittoi rintaansa granaattiomenan puusta, joka oli kasvanut kuolleen Agdestiksen verestä.
- Aleksanteri Suuren myyttisissä elämäkerroissa kerrottiin Zeuksen siittäneen hänet ukkosenjumalan hahmossa hänen äitinsä, Olympiaksen, luona.
Kommentit
Lähetä kommentti