Reformaatio oli keskiajalla turha

Reformaatio oli keskiajalla turha ja rikkoi kirkon yhtenäisyyden. Katolinen kirkko on aina opettanut, että ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta. Protestantit korostivat yksin uskoa, huomaamatta, että hyvät teot kuulvat myös uskoon. Hyvän tekeminen ei ole väärin eikä sirä pidä pelätä. Historiallisen Jeesuksen sanomaan kuului kehotus uskoa yhteen Jumalaan  = Isä = Allah ja tehdä hyvää elämässä. Se oli Jumalan yksinkertainen sanoma ja opetus. Jumala antaa katuvalle synnit anteeksi ja lahjoittaa uskovalle myös ikuisen elämän. Kirkko on monimutkaistanut historialllisen Jeesuksen sanomaa turhan takia. On aika palata kirkon alkuun ja historialliseen Jeesukseen ja jatkaa reformaatio loppuun. Nyt olisi oikean reformaation aika.

On järkyttävää seurata kirkon historiaa ja katsella sivusta turhia uskonsotia. Monet miehet ja naiset ovat kuolleet aivan vääristä syistä kirkossa ja vallanpitäjät ovat käyttäneet kirkkoa ja uskontoa pelinappulana politikassa. Kaikki alkoi Rooman keisarista 300-luvulla. Uskonnonvapauden olisi pitänyt olla itsestäänselvyys alusta asti, mutta myös Suomessa kirkko on harrastanut uskonnollista suvaitsemattomuutta ja vainonnut toisinajattelijoita ja syyttänyt monia harhaoppisiksi. Ajat eivät ole muuttuneet. Tänäänkin kirkko katsoo toisinajattelijoita ylhäältä käsin. Kolminaisuutta ei saa arvostella historiallisin ja teologisin perusteluin. Kirkko vaikeee arvostelusta ja ohjaa uskomaan terveen järjen vastaisia opetuksia. Islamilaiset teologit ovat esittäneet yli vuosituhannen asiallista kritiikkiä ja esittäneet vaihtoehtoja kristilliselle teologialle, mutta silmät ummistetaan täysin kirkossa erilaisilta ongelmilta.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oliko Jeesus väärässä lopun aikojen suhteen?

Paavali oli epäpätevä juutalainen

Minusta sharialaki ei saa rikkoa ihmisoikeuksia