Varhaiskasvatuksen ongelmat ovat olleet jo pitkään eduskunnan tiedossa

 

Varhaiskasvatuksen ongelmat ovat olleet jo pitkään eduskunnan tiedossa. Kansanedustajat tietävät hyvin, miten suuri syöksykierre alkoi Juha Sipilän hallituksen toimien seurauksena. Silloinen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen päätti muuttaa varhaiskasvatuksen henkilöstörakennetta päiväkodeissa ja soppa oli valmis. Nykyinen henkilöstöpula korjataan palaamalla vanhaan henkilöstörakenteesen ja käynnistämällä valtakunnallinen lastenhoitajien oppisopimuskoulutus kunnissa ympäri Suomen. Näin saadaan nopeasti turvattua sujuva arki varhaiskasvatusyksiköissä.

Lapsilla pitäisi olla oikeus turvalliseen kasvu- ja oppimisympäristöön. Lapset osaavat kotona kertoa todenmukaisesti, kuka heitä lyö, potkii, nimittelee tai koskettelee uimapukualueelle. Suurissa lapsiryhmissä lapset joutuvat kilpailemaan aikuisten huomiosta. Erityislapset tai tuen tarpeessa olevat lapset vievät helposti voiton tässä kamppailussa. 

 

Henkinen, fyysinen ja sosiaalinen turvallisuus varmistetaan pienillä lapsiryhmillä ja suuremmalla varhaiskasvattajien määrällä. Korkeinkaan koulutus ei korvaa käsien määrää päiväkodeissa.  Alle 3-vuotiaiden lapsiryhmissä voisi olla 8 lasta ja yli 3-vuotiaiden ryhmässä 16 lasta. Se olisi merkittävä parannus nykyiseen verrattuna ja nostaisi varhaiskasvatuksen laatua tehokkaimmin ja kestävästi ympäri Suomen. Kaikissa lapsiryhmissä tulisi olla vähintään 4 varhaiskasvattajaa, puolet varhaiskasvatuksen opettajia ja puolet varhaiskasvatuksen lastenhoitajia. Sairauspoissaoloihin pitäisi varautua lisäämällä varahenkilöiden määrää merkittävästi kaikissa päiväkodeissa.

Varhaiskasvatuksesta on tullut nykyään liian kuormittavaa. Moni joutuu jatkamaan työpäiväänsä kotona. Suunnitteluaika ei riitä eikä kaikilla työntekijöillä edes ole suunnitteluaikaa varhaiskasvatuksessa. Työntekijöiden ja tiimien jatkuva vaihtuvuus ei ole myöskään lasten edun mukaista. Lapsilla pitäisi olla oikeus pysyviin hoitosuhteisiin varhaiskasvatuksessa. Säästöt ja raha tuntuvat sanelevan tämän päivän käytännöt ja toimintatavat. Monipuolinen oppimisympäristö edellyttää uusia leluja ja oppimisvälineitä säännöllisesti. Kukaan ei leiki rikkinäisillä leluilla.

Varhaiskasvatuksen hallinto on liian raskas Suomessa. Erilaisia päälliköitä tuntuu riittävän. Päiväkotien esimiesten työajasta puolet voisi kulua hallintoon ja toinen puoli lapsiryhmän pyörittämiseen.Tämä auttaisi nopeasti myös henkilökuntapulassa. Varhaiskasvatuksen paperityöt ovat lisääntyneet merkittävästi ja niihin käytetty aika on aina pois lapsilta. Suomalainen käytäntö voi näyttää paperilla hyvältä, mutta olla jotain ihan muuta käytännössä. Suunnitelmien tulisi olla aina hyvin konkreettisia ja helposti muistettavia, koska lapsia ei hoideta jokaisen varhaiskasvatussuunnitelma tai muu suunnitelma kädessä pitkin päivää.

Asioista pitäisi päästä puhumaan ja tehtyä työtä tutkimaan ja kritisoimaan, mutta asioiden esille ottaminen tuntuu olevan vaikeaa. Autoritaarinen johtaja ei kuuntele. Niinpä kritiikki sivuutetaan ja työntekijöitä asetetaan puun ja kuoren väliin: jos ei kiinnosta jatkaa  tällä tyylillä, voit aina mennä muualle. Mikään ei siis helposti muutu. Työn kuormitus muuttuu vain työtapoja ja toimintamuotoja oikeasti muuttamalla vähemmän kuormittavaan suuntaan. Se on avain hyvään työhyvinvointiin.