Jeesus tekee selvän eron itsensä ja Jumalan välillä
Jos Jeesus olisi ollut Kaikkitietävä ja Kaikkivaltias Jumala (eikä vain tavallinen juutalainen ihminen), hän olisi tiennyt, että kannattaa puhua selvästi ja yksinkertaisesti kannattajilleen, jotta vältettäisiin väärinkäsitykset, teologiset riidat ja hajaannus tulevaisuudessa kirkossa. Oikea Jumala olisi tajunnut kertoa kaikille selkeästi, että tässä toimii Jumala ihmisen hahmossa Jeesuksena. Jeesus olisi ilmoittanut suoraan, miten kaikki pitää ymmärtää yksinkertaisesti ja miten pitää suhtautua Kolminaisuuteen yms. Nyt Jeesus puhuu tavallisen ihmisen tavoin kaikkialla ja opettaa oman sanomansa mukaan asioita. Jeesus ei sanallakaan ota kantaa Kolminaisuuteen eikä suoraan paljasta olevansa Jumala ihmisen hahmossa. Kaikki jää kirkon myhöemmän tulkinnan varaan.
Jeesus tekee selvän eron itsensä ja Jumalan välillä ja kaiken voi Jeesuksen elämässä luontevasti ja järkevästi ymmärtää historiallisen ihmisen toiminnaksi. Vanhin näkemys perimätiedossa oli, että Jeesus on Jumalan Poika eli Jumalan valittu eli ihminen jumalallisella valtuutuksella ja voimalla. Juutalaiset pitivät Jumalan Poikana oikeamielistä ihmistä. Tämä perimätieto kasvoi Jeesuksen kuoleman jälkeen, kun kirkko alkoi pitää Jeesusta kirjaimellisesti Jumalan Poikana ja jumalallisena olentona päätyen Nikeassa oikeaksi Jumalaksi.
Minun väitteeni on, että kirkko teki pikku hiljaa Jeesuksesta Messiaan ja Jumalan vastoin juutalaisuutta ja vastoin historiaa. Muokkaus tapahtui vähitellen suullisen perimätiedon aikana 30-100 ja lopputuloksen jokainen näkee tämän päivän Raamatussa. On hyvä tietää, että on olemassa kymmeniä erilaisia evankeliumeja ja osassa niistä Jeesus kuvataan yhdeksi meistä, opettajaksi ja Jumalan lähettilääksi. Nämä erilaiset evankeliumit kirkko haluaa mielellään unohtaa ja varmaan aikanaan yritti myös tuhota kokonaan pois jälkipolvilta. Onneksi osa lähteistä on säilynyt ja meillä on toisenlaista todistusvoimaa inhimillisen ja historiallisen Jeesuksen puolesta.
Kommentit
Lähetä kommentti