Ilmestyskirja ja islamin Mahdi-kertomukset liittyvät maailman lopun aikojen tapahtumiin. Oikeasti kummatkin kertomukset ovat uskonnollista viihdettä ja teologista tulkintaa vailla mitään todellisuuspohjaa, satua alusta loppuun asti. Kaikki on oman aikansa historiallista tulkintaa. Ilmestyskirja kirjoitettiin rohkaisemaan uskovia Rooman vainoissa ja Mahdi-sadut saivat innoituksensa juuri Ilmestyskirjasta. Lopun aikojen päivämäärästä tietää yksin Jumala, mutta toisaalta Jeesus lupasi, että kaikki tämä tapahtuu hänen eli kuulijakunnan sukupolven aikana. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Mitään maailmanloppua ei tule Ilmestyskirjan ja Mahdin tyyliin koskaan. Jeesuskin ennusti lopun aikojen olevan lähellä, mutta kaveri erehtyi pahasti tässä asiassa eikä se ole ihme, koska Jeesus oli yksi meistä, tavallinen ihminen. On mahdollista, että kirkko keksi myöhemmin koko eskatologian ja ...
Paavali oli epäpätevä juutalainen, kun ei tiennyt edes, että Jeesus ei täytä juutalaisuuden vaatimuksia Messiaasta. Yksikään vaatimus ei toteudu Jeesuksen kohdalla. Tämän olen varmistanut monelta juutalaiselta huipputeologilta. Kirkko lisäsi Paavalin ja Jeesuksen kohtaamisen näyssä perimätietoon vakuuttaakseen, että Paavali ei puhu omiaan, mutta Paavali nimenomaan puhui omiaan ja keksi antiikin mytologioiden pohjalta uuden kristinuskon historiallisen Jeesuksen sanoman sijasta. Jeesuksen yksinkertainen oppi (mikä oli yhteinen juutalaisuuden ja islamin kanssa) sai väistyä ja Paavali esitteli tilalle pakanallisen ihmisuhriajattelun, sovituksen ja lunastuksen. Paavali unohti, että Jumala voi antaa synnit anteeksi ilman mitään verenvuodatusta ja suoraan ihmiskunnalle vailla monimutkaisia ajatusrakennelmia. Kirkko on jäänyt nyt liian montaa kertaa kiinni Jeesuksen sanojen muok...
Minusta sharialaki ei saa rikkoa ihmisoikeuksia ja olla ristiriidassa humanististen arvojen kanssa. Jos se polkee ihmisoikeuksia, se ei voi olla Rakkauden Jumalasta, vaan ihmisen kädestä ja on silloin historiallista sisältöä. "Šaria-käsikirja Reliance of the Traveller sisältää liitteenä 1300-luvulla eläneen imaami al-Dhababin teoksen Suuret synnit , joka luettelee 76 suurta syntiä. [ 102 ] Al-Dhababin teos on myös ilmestynyt suomeksi. [ 103 ] Seuraavassa on esimerkkejä suurista synneistä (koodit viittaavat käsikirjan numerointiin): vertaisen asettaminen Jumalalle (p1.1) Tämä on ainoa kuolemansynti . Se tarkoittaa, ettei tekoa voi hyvittää muuten kuin katumalla ja palaamalla islamiin. uskovaisen tappaminen (p2.1.1) rukouksen jättäminen väliin (p5.0) epäkunnioitus vanhempia kohtaan (p6.0) orpojen omaisuuden kavaltaminen (p8.0) valehtelu profeetasta (p9.0) pakeneminen uskonsodasta (p11.0) alkoholinkäyttö (p14.0) homoseksuaalisuus (p17.0) varkaus (p21.0) sianlihan syönti (p3...
Kommentit
Lähetä kommentti