Tuleeko Jeesus vielä takaisin maapallolle?
Amerikkalaisen Reasoned realityn mukaan Jeesus ei koskaan opettanut ihmisen joutuvan kuoleman jälkeen Taivaaseen tai Helvettiin. Jeesus oli hänen mukaansa apokalyptinen juutalainen profeetta, jonka mukaan kuolleet pysyvät kuolleina haudassa kunnes joskus tulevaisuuden päivänä Jumala tulee herättämään kaikki kuolleet maapallolla ja tuomitsee heidät.
Onko tällainen käsitys kuolemasta ja lopun ajoista edes mahdollinen? Ei ole. Jeesuksen paluuseen mennessä maapallolla on elänyt tuhansia miljardeja ihmisiä eivätkä he kaikki mahdu nykyiselle maapallolle. Tai sitten pitää tapahtua kokonaan uudenlaisen maapallon syntyminen tässä vaihesssa.
Helpointa on ajatella, että Jeesus erehtyi lopun ajan puheissaan. Maailmanlopun ja paruusian piti tapahtua kuulijakunnan sukupolven aikana, mutta mitään Jumalan valtakuntaa ei tullut maan päälle. Niinpä tältä osin Jeesuksen sanomaa pitää tulkita uudelleen.
On järkevämpää ajatella, että kuoleman jälkeen tapahtuu heti persoonallinen ylösnousemus ja oikea Jumala päästää uskovat elämään kuoleman jälkeistä elämää Taivaassa. Enää ei tapahfu mitään Jeesuksen paluuta maapallolle. Elämä jatkuu Taivassaa korkeammassa todellisuudessa ja ne, jotka eivät päässeet Taivaaseen, joutuvat eroon Jumalasta eli kadotukseen ja lakkaavat olemasta. Helvetti oli oman aikansa kirkon historiallinen tulkinta eikä oikeasti olemassa minää ikuisena kärsimyksen paikkana. Juutalaisethan eivät tunne mitään helvettiä ikuisena rangaistuspaikkana.
Kommentit
Lähetä kommentti