Maasta Taivaaseen 210826

Raamattu on historiallinen kirkon kirja, jonka ovat kirjoittaneet ihmiset oman ymmärryksensä mukaan. Kirja on omaan aikaan ja paikkaan sidottu. 

Jeesus Nasaretilaisen sanoma oli hyvin yksinkertainen ja kuvattavissa muutamalla sanalla: syntien anteeksiantaminen, ikuinen elämä Taivaassa kuoleman jälkeen ja rakkauden kaksoiskäsky eli Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi. Tähän voisi nykypäivänä lisätä vielä kehotuksen rakastaa luontoa ja huolehtia siitä kaikin tavoin. Tämä pääsanoma on säilynyt koko ajan eikä se ole muuttunut missään vaiheessa.

Kirkossa oli alusta saakka erilaisia tulkintoja Jeesuksesta. Varhaiskristityt muokkasivat Jeesuksen sanoja vapaasti. Näin syntyi erilaisia tulkintoja Jeesuksen sanomasta ja perimätietoon jäi ristiriitoja. Koraani on Raamatun tavoin historiallinen ja inhimillinen kirja.

Olen kirjoittanut päivityksen kristilliseen teologiaan ja samalla kuvaan yhteisen sanoman juutalaisuudelle, kristinuskolle ja islamille tässä teoksessa.



Pasi Toivonen



MAASTA TAIVAASEEN 210826



Sisältö

1 artikla Uskonnosta ja tieteestä

2 artikla Kristillisestä perimätiedosta

3. artikla Islamilaisesta perimätiedosta

4 artikla Jumalasta

5 artikla Ihmisestä

6 artikla Synnistä

7 artikla Armosta

8 artikla Sakramenteista

9 artikla Uskosta

10 artikla Vanhurskauttamisesta

11 artikla Uudistumisesta

12 artikla Ikuisuudesta

13 artikla Jumalan valtakunnasta

14 artikla Kirkosta

15 artikla Kirkon virasta

16 artikla Paaviudesta

17 artikla Uskon hoitamisesta

18 artikla Rukouksesta

19 artikla Kirkollisista seremonioista ja tavoista

20 artikla Mariasta ja pyhimyksistä

21 artikla Kristillisistä järjestöistä ja luostareista

22 artikla Juutalaisuudesta ja islamista

23 artikla Muista uskonnoista

24 artikla Elämästä

25 artikla Etiikasta

26 artikla Seksuaalietiikasta

27 artikla Avioliitosta

28 artikla Politiikasta





1 artikla Uskonnosta ja tieteestä

Uskonnon tehtävänä on vastata Jumalaa koskeviin kysymyksiin. Uskonnon tehtävänä ei ole selittää maailmankaikkeutta, vaan se kuuluu tieteelle. Tieteen tehtävänä on tutkia ainetta ja energiaa, ihmistä ja luontoa sekä selittää maailmankaikkeus.

Maailmankaikkeuden lisäksi on olemassa korkeampi jumalallinen todellisuus, jota voidaan nimittää Jumalan valtakunnaksi, taivaaksi, paratiisiksi tai jumalankaikkeudeksi. Tiede ei voi ainakaan toistaiseksi tutkia empiirisin tutkimusmenetelmin jumalallista todellisuutta.

Saamme tietoa jumalallisesta todellisuudesta Jumalan hyväksymien eli valtuuttamien julistajien ja opettajien sekä järjen kautta. Jumala on toiminut historiassa. Uskonnollinen tieto ei ole tieteellistä tietoa.



2 artikla Kristillisestä perimätiedosta

Kristillinen perimätieto sisältää varhaiskristittyjen tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Kristillinen sanoma levisi aluksi suullisesti. Suullisen tradition rinnalle syntyi vähitellen kirjallinen traditio. Raamattu on keskeinen osa kirjallista traditiota. Raamattu on historiallinen kirkon kirja sisältäen Vanhan ja Uuden Testamentin. Se heijastaa omaa aikaansa. Vanha Testamentti kuvaa Israelin kansan vaiheita. Uudessa Testamentissa kirjoittajat tulkitsevat Jeesuksen sanomaa oman ymmärryksensä ja kokemuksensa mukaan. Kristillinen perimätieto ja Raamattu sen osana ovat Jumalan sanaa välittäessään sanomaa Jumalan armosta. Sanoma Jumalan armosta on kristillisen uskon ja elämän ylin ohje.

Raamattu on syntytavaltaan inhimillinen, ei jumalallinen kirja. Varhaiskristityt kirjoittivat kristillistä perimätietoa muistiin inhimillisesti ja kokosivat myöhemmin tietyt kirjoitukset Uudeksi Testamentiksi.

Raamatun suurimmat epäkohdat koskevat sen historiallista epäluotettavuutta, luonnontieteen vastaisia opetuksia ihmisen synnystä, pikaisen maailmanlopun odotusta sekä eri kirjoitusten välisiä ristiriitoja Jeesuksen sanoman tulkinnassa.

Kristillinen perimätieto ei ole luotettavaa historiankuvausta, vaan eri aikojen teologista tulkintaa Jeesuksesta. Varhaiskristityt muokkasivat vapaasti perimätietoa Jeesuksesta ja lisäsivät siihen omia tulkintojaan. Näin ollen varhaiskristityt eivät pitäneet Jeesusta Jumalana, vaan Jumalan Poikana eli ihmisenä, jolla oli jumalallinen valtuutus tehtäväänsä.

Raamatun alkukertomukset maailman luomisesta ja ihmisen synnystä ovat oman aikansa tunnettuja myyttejä. Ne eivät pidä luonnontieteen mukaan paikkaansa. Ihminen on kehittynyt vallitsevan biologisen näkemyksen mukaan apinasta.

Varhaiskristityt odottivat pikaista maailmanloppua ja Jeesuksen paluuta. Näin ei ole tapahtunut. Jeesus siis erehtyi opetuksessaan tai kannattajat tulkitsivat hänet väärin Tapahtumilla saattoi olla myös jokin Jumalan tarkoitus ja opetus.

Kun pidämme Jeesusta historiallisena opettajana ja julistajana, on ymmärrettävää, että varhaiskristityt saivat aikaan erilaisia tulkintoja hänestä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Kannattajat muodostivat oman käsityksensä Jeesuksesta ja hänen sanomastaan ja muokkasivat historiallisen Jeesuksen sanomaa omien tarkoitusperien mukaisesti. Raamatun ristiriitaisuudet todistavat Jeesuksen inhimillisyyden ja historiallisuuden puolesta.

Johtopäätös: Raamattu on inhimillinen ja historiallinen kirkon kirja. Se heijastaa kaikessa oman aikansa ajattelua. Jeesus oli historiallinen Jumalan sanoman opettaja ja julistaja. Hän muodosti oman näkemyksensä Jumalan sanomasta osana kulttuuriympäristöä. Kirkon tehtävänä on uudelleen tulkita varhaiskristittyjen luomaa näkemystä Jeesuksesta ja hänen sanomastaan nykypäivään ja tähän hetkeen.



3 artikla Islamilaisesta perimätiedosta

Koraani on yhdessä islamilaisen perimätiedon eli hadithin kanssa islamin opetuksen ylin ohje. Koraani kuvaa arabialaisen profeetan Muhammedin historiallista tulkintaa Jumalan sanomasta. Koraani itse väittää olevansa Jumalan ilmoitusta Muhammedille.

Koraanissa on 114 lukua eli suuraa. Koraani on selkeä Jumalan käskyjen kokoelma, myös sen oman todistuksen mukaan. Siinä kerrotaan myös paljon Raamatun kertomuksia niitä uudelleen muokaten ja esitetään kannanottoja kirkon historiasta sekä Jeesuksen elämästä.

Koraanin pääopetuksia ovat kehotus uskoa Jumalaan ja tehdä hyvää elämässä. Teos varoittaa epäuskoisia joutumasta helvettiin. Koraani sisältää myös paljon tilannekohtaisia elämänohjeita, ylistystä Jumalalle sekä mainintoja Jumalan retkistä, jotka viittaavat sodankäyntiin islamin puolustamiseksi naapuriheimojen tai -kansojen kanssa.

Koraani on käskyjen suhteen osaksi epäyhtenäinen ja ristiriitainen kirja, mikä on ymmärrettävää pitkän syntyhistoriansa vuoksi. Koraanin sisältö on syntynyt noin 20 vuoden kuluessa. Teos kuvastaa myös oman aikansa mieskeskeistä vallankäyttöä.

Islamilaiseen perimätietoon kuuluu yli 600 000 Muhammedin opetusten katkelmaa. Perimätieto ei ole islamin mukaan Jumalan ilmoitusta, vaan Muhammedin omia mielipiteitä. Nämä opetukset ovat syntyneet 200 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen, mikä antaa aihetta epäillä islamin piirissä vallinneen suullisen perimätiedon luovaa sepittämistä. Suurin osa perimätiedosta on myös myöhempää lisäystä Muhammedin opetuksiin ja Muhammedin nimiin pantua sekä Koraanin opetusten tarkentamista ja monipuolistamista.

Koraanin suurimmat epäkohdat koskevat sen inhimillisen ja historiallisen luonteen kieltämistä, luonnontieteen vastaisia opetuksia ihmisen synnystä, orjuuden ja verikoston hyväksymistä sekä ihmisarvon loukkaamista ja riittämätöntä lähimmäisenrakkautta.

Koraanin opetus miesten ja naisten suhteista rikkoo tasa-arvoa sekä sallii naisten kurittamisen. Koraani todistaa myös Muhammedin käyttäneen väkivaltaa epäuskoisia vastaan ja tehneen erilaisia epäpuhtauslistoja ruuasta sekä ihmisistä.

Koraani ei sisällä kehotusta kaikkia ihmisiä kohtaan osoitettavasta ehdottomasta lähimmäisenrakkaudesta. Koraanin mukaan uskovaisen ei pidä ystävystyä eikäŠ mennä naimisiin epäuskoisen kanssa.

Koraani käskee katkomaan varkaalta kädet ja rukoilemaan öisin. Käsitys Jumalasta on julma ja monin kohdin vihaa täynnäŠepäuskoisia kohtaan.

Koraani sisältää myös historiallisia virheitä kirkon historiaa kuvatessaan. Koraanin mukaan Jumala auttoi varhaiskristittyjä pääsemään vihollisistaan voittoon, vaikka todellisuudessa varhaiskristityt elivät pitkään Rooman valtakunnassa keisarin väkivaltaistenkin vainojen alla. Koraanin mukaan kirkko jakaantui lahkoihin vasta saatuaan Muhammedin väärentämättömän sanoman. Varhaiskristityillä oli erilaisia tulkintaeroja ja ryhmäkuntia heti Jeesuksen kuoleman jälkeen.

Koraanin mukaan Jumalaan uskovat ja hyvää tekevät pääsevät taivaaseen kuoleman jälkeen, mutta toisaalta vain ne, jotka uskovat islamiin pelastuvat helvetin tulelta. Koraanin opetus viimeisestä tuomiosta on siis ristiriitainen. Koraani ei myöskään ota kantaa, milloin ihminen tietää tehneensä riittävästi hyvää ja liikaa vääryyden tekoja. Ihmisen kohtalo kuoleman jälkeen jää epävarmaksi ja ratkaisematta Koraanissa.

Islamilaisen perimätiedon kyseenalaisimmat opetukset koskevat ihmisarvon loukkauksia. Perimätiedon mukaan islamista luopuneen henkilön saa tappaa. Sama koskee epäuskoisia hänen harjoitettuaan jumalanpilkkaa islamin arvioimisessa tai islamin levittämisen kieltämisessä.

Johtopäätös: Koraani on ihmisen kirjoittama ja kehittelemä historiallinen kirja. Muhammed laati teoksen tuntemiensa lähteiden ja oman ajattelun perusteella. Koraani kaipaa päivittämistä Raamatun tavoin.



4 artikla Jumalasta

Voimme kutsua Jumalaa monin eri tavoin. Toinen nimittää Isäksi, toinen Äidiksi tai Allahiksi, kuka mitenkin. Nimillä ei ole väliä. Jumala ei ole sidottu sukupuoleen. Jumala on kaiken Luoja. Jumalan olemus on rakkaus.

Jumala kuuluu maailmankaikkeutta korkeampaan jumalalliseen todellisuuteen. Tämä jumalallinen todellisuus on ikuinen ja ääretön. Jumala asuu tässä jumalallisessa todellisuudessa eli taivaassa. Hän voi toimia myös maailmankaikkeudessa. Enkeleitä voidaan pitää Jumalan apulaisina taivaassa.

Dynamistinen kristologia oli vanhin näkemys Jeesuksesta. Sen mukaan Jeesus oli jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla toiminut ihminen, ei Jumala. Jeesus oli Jumalan armon opettaja ja lopun ajan julistaja, joka opetti myös anteeksiantamuksen ja rakkauden sanomaa kaikkia lähimmäisiä kohtaan sekä toivoa kuolemanjälkeisestä elämästä eli ikuisuudesta. Jumalan valtakuntaa ei kuitenkaan koskaan tullut maan päälle. Jumala halusi tapahtumien kululla todistaa ja osoittaa, kuinka eettiset opetukset, anteeksiantamus ja rakkaus sekä voitto kuolemasta ikuisuuksineen olivat lopun aikojen odotusta tärkeämpiä kristillisessä sanomassa.

Kuka Jeesus oikein oli? Kirkossa syntyi erilaisia näkemyksiä ja tulkintoja asiasta.

Vaihtoehtoja on monia:

1. Dynamistisen kristologian mukaan Jeesusta pidettiin Jumalan Poikana eli Jumalan Valittuna eli ihmisenä, joka toimi jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla. Tässä tulkinnassa Jeesus oli Jumalan armon opettaja tai julistaja, Jumalan lähettiläs.

2. Subordinationismi piti kirjaimellisesti Jeesusta Jumalan Poikana, jonka Jumala oli luonut jossakin vaiheessa. Jeesus olisi siis alemmanasteinen jumalallinen olento tässä tulkinnassa. Oli aika, jolloin Jeesusta ei ollut. Tässä tulkinnanssa Jeesus ei ole missään tapauksessa Jumala eikä ole samaa olemusta kuin Jumala. Subordinationismi oli tiukasti monoteistinen ja looginen ja piti yksin Isää Jumalana. Edustaja oli mm. Areios.

3. Modalistisen monarkianismin mukaan Jeesusta pidetään historiallisena Jumalan ilmenemismuotona. Muita ilmenemismuotoja olisivat Isä ja Pyhä Henki.

4. Homousianismissa on olemassa yksi jumalallinen olemus ja kolme persoonaa itsenäisesti. Sama olemus yhdistää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Tätä näkemystä kutsutaan myös kolminaisuusopiksi.

5. Dualistisen monarkianismin mukaan Jeesus oli ihmiseksi tullut salattu Jumala. Tässä mallissa Jeesus = Jumala = Isä = Allah.

6. Jeesus oli tavallinen juutalainen ihminen, jolla oli oma sanoma Jumalasta.

7. Ateistit olivat oikeassa. Jumalaa ei ole olemassa. Jeesuksen elämä päättyi hautaan kuten kaikilla muillakin.

Varhaiskristityt pitivät Jeesusta Jumalan Poikana ja juutalaisuudessa Jumalan Poika merkitsi vanhurskasta eli oikeamielistä ihmistä. Niinpä kirkko teki Jeesuksesta Jumalan. Jeesus oli alun perin tavallinen ihminen, yksi meistä ja hän toimi Jumalan asialla maailmassa. Jeesus ei ollut Jumala, vaan Jumalan lähettiläs.

Dynamistisen monarkianismin mukaan Jeesus oli Jumalan Poika eli Jumalan Valittu eli ihminen, joka toimi jumalallisella valtuutuksella ja jumalallisella voimalla. Hänen sanomansa oli yksinkertainen: syntien anteeksiantaminen, ikuinen elämä kuoleman jälkeen ja kehotus rakkauteen maailmassa kaikkia kohtaan.

Jumala on yksi ja hän paljastaa Totuuden kaikille kuoleman jälkeen. Kirkon pitäisi perua Nikean kirkolliskokouksen päätökset, koska Kolminaisuus on terveen järjen vastainen ja loogisesti mahdoton. Jumala ei voi olla yksi ja kolme yhtä aikaa. 

Miksi Jumalan pitäisi tappaa itsensä tai Jumalan Poika voidakseen tehdä sovinnon ihmiskunnan kanssa? Oikea Jumala ei tarvitse myöskään mitään uhria antaakseen syntejä anteeksi ihmiskunnalle. Oikea Jumala voi tehdä sovinnon ihmiskunnan kanssa ilman verenvuodatusta ja  antaa synnit anteeksi jokaiselle yksin Armosta. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa, pääsee ikuiseen elämään kuoleman jälkeen Taivaassa. Kirkossa ei pitäisi rukoilla Jeesusta, vaan Jumalaa eli Allahia.

Historiallinen raamatuntutkimus on osoittanut, miten varhaiskristityt muokkasivat vapaasti Jeesuksen sanoja ja sepittivät niitä lisää omien tulkintojen mukaan. Näin Jeesuksen sanomaan tehtiin lisäyksiä tai muutoksia  myöhemmin.  Moni pitää tätä Raamatun turmelemisena.  Jos Jeesusta olisi pidetty Jumalana kristillisessä perimätiedossa, kukaan ei olisi  muokannut vapaasti Jeesuksen sanoja, mutta näin kuitenkin tapahtui, mikä todistaa, että kirkossa pidetiiin Jeesusta pelkkänä ihmisenä ja Jumalan lähettiläänä.

Ristin tapahtumiin ja pääsiäiskertomuksiin liittyyy monia kiistanalaisuuksia ja kysymysmerkkejä. Juutalaiset eivät voineet tuomita ketään kuolemaan ja jumalanpilkka ei riittänyt kuolemantuomioon roomalaisessa oikeudessa. Millä perusteella Jeesus tuomittiin ristille naulittavaksi? Voiko Jumala tai kirjaimellinen Jumalan Poika kuolla ristillä? Ei voi, koska Jumala on kuolematon. Jos Jeesus oli pelkkä ihminen, ei yhden ihmisen kuolema voi sovittaa muiden ihmisten syntejä. Jokainen on vastuussa omista synneistään. 

Paavalin teologia on Paavalin yksityisajattelua, ei mitään Jumalan ilmoitusta. Jotkut katsovat, että Ristin tapahtumat olivat puhdas myyttinen teologinen kertomus vailla historiallista pohjaa. On myös esitetty, että Jumala pelasti Jeesuksen ristiinnaulitsemiselta ja otti hänet suoraan Taivaaseen. Ristin tapahtumat (ristiinnaulitseminen ja tyhjä hauta) ovat tarpeettomia, mikäli Jeesusta pidetään Jumalan lähettiläänä. Ristin tapahtumat ovat silti täysin mahdollisia historian tapahtumia.

Uskontoja on erilaisia ja niissä on suuret erot. Rakkaudesta totuus tunnetaan ja oikea Jumala paljastaa totuuden kuoleman jälkeen. Usko vaihtuu näkemiseen ja saamme kaikki tietää kuka Jeesus oikein oli. Se on yllätys monille ja oikea joululahja kaikille. Me mahdumme kaikki samaan Taivaaseen vaikka uskoisimme eri tavoin. Jokainen joka huutaa avuksi Jumalaa pääsee ikuisuuteen kuoleman jälkeen. Myös ateistit voivat päästä Taivaaseen toimimalla oman vakaumuksen mukaan, kuuntelemalla omaatuntoaan ja pyrkimällä hyvyyteen omassa elämässään. Oikea Jumala on Rakkaus.

Miten kirkko teki Jeesuksesta Jumalan?

Kirkon on kohdattava ennemmin tai myöhemmin historiallinen totuus Jeesuksesta. Se ei voi panna päätä pensaaseen enää. Totuus voittaa kuitenkin lopulta ja paljastuu jokaiselle kuoleman jälkeen. Oikea Jumala pitää tästä kaikesta huolen.  Kirkko teki Jeesuksesta Jumalan. Se on Totuus. Paljastan nyt tempun taustoineen. 

Kaikki alkoi Vanhan Testamentin ja juutalaisuuden opetuksesta, että ihminen ei ole eikä voi olla Jumala.  Juutalaisuus teki selvän eron ihmisen ja Jumalan välille. Jumala sanoi: "Minä olen se, mikä minä olen." Vanha Testamentti ja juutalaisuus eivät tunne myöskään ihmisuhreja syntien sovittamiseksi. Antiikin Kreikan ja Rooman uskonnot ja kulttuurit tunsivat sen sijaan  ihmisuhrit Jumalalle ja näissä uskonnoissa Jumalat olivat ihmisen kaltaisia. Antiikin ihmiselle Jumala ihmisenä oli tuttu juttu.

Vanhan Testamentin mukaan usko ja palvonta kuuluvat yksin Jumalalle. Luotua olentoa  ihminen ei saa palvoa eikä häneen uskoa. Historiallinen Jeesus ei pyytänyt ketään palvomaan itseään eikä hän pyytänyt ketään myöskään uskomaan häneen. Historiallinen Jeesus pyysi kannattajiaan seuraamaan Häntä. Jeesuksen seuraaminen tarkoitti Jeesuksen kuuntelemista ja hänen sanomansa noudattamista.

Jeesus oli Jumalan Poika eli Jumalan Valittu eli ihminen, joka toimi Jumalan asialla ja tuli kertomaan Jumalan armosta ihmiskunnalle. Historiallinen Jeesus opetti uskomaan yhteen Jumalaan ja kehotti lähimmäisenrakkauteen kaikkia kohtaan, myös vihollisia kohtaan.

Kohtalokkaat käännösvirheet johtivat ajatukseen Jeesuksesta jumalallisena olentona tai Jumalana. Juutalaiset tarkoittivat Jumalan Poika sanalla alun perin hyvää tai oikeamielistä ihmistä. Sana ei koskaan viitannut jumalalliseen olentoon. Juutalaisille Jumala on yksi eikä hänen rinnallaan ole muita jumalallisia olentoja.

Kun sanoma Jeesuksesta levisi hellenistiseen maailmaan, kirkko teki kohtalokaan käännösvirheen arameasta kirjaimelliseksi Jumalan Pojaksi kreikan kielellä. Samalla käännettiin väärin Jesajan nuori nainen kreikan kielellä neitsyeksi. Näin sai alkunsa kertomus Jeesuksen yliluonnollisesta syntymästä neitsyestä Pyhän Hengen avulla.

Kirkko lisäsi Jeesuksen lapsuukertomuksen myöhemmin kristilliseen perimätietoon. Kaikki tämä vahvisti ajatusta, että Jeesus oli enemmän kuin tavallinen ihminen. Antiikin mytologioissa oli totuttu ajatukseen Jumalasta ihmisen hahmossa maan päällä. Nyt kirkko sovitti tulkinnan myös Jeesukseen.

Jeesus teki vaikutuksen kuulijoihin. Hän opetti viisaasti ja teki jopa ihmetekoja Jumalan avulla. Kun Jumala otti hänet Taivaaseen, opetuslapset jäivät ihmettelemään kaikkea tapahtunutta ja levittämään Jeesuksen opetuksia eteenpäin. Moni kyseli mielessään, kuka Jeesus oikein oli. 

Vähitellen syntyi erilaisia tulkintoja kirkossa. Jeesuksen seuraajilla oli kova ikävä Jeesusta. Moni odotti Jeesuksen pikaista paluuta takaisin. Toiset halusivat nähdä Jeesuksessa Jumalan. Johannneksen perimätiedossa Jumalan Poika vaati jo uskoa osakseen ja Johannes opetti, että jokainen, joka uskoo Poikaan, elää, vaikka olisi kuollut. Näin Jeesuksesta tehtiin Jumala kirkossa.  

Varhaiskirkon jäsenet lainasivat tutusta kulttuuriympäristöstä eli antiikin Kreikan ja Rooman uskonnoista ja myyteistä ideoita kuvaamaan Jeesusta ja hänen sanomaansa. Ajatus syntien sovittamisesta ihmisuhrilla napattiin antiikin pakanallisista uskonnoista. Samoin ajatus Jumalasta ihmisenä. Näiden oppien katsottiin kuvaavan menestyksellisesti kirkon uutta sanomaa ja voittavan puolelleen uusia jäseniä.  

Rooman keisari Konstantinus Suuri näki kaikessa tässä tutussa ajatusmallissa ja kirkon sanomassa keinon lisätä Rooman valtakunnan yhtenäisyyttä ja valtaa ja hän käytti kirkkoa hyväkseen valtapyrkimyksissään ja saneli Nikean kirkolliskokouksessa teologiset ratkaisut. Näin Kolminaisuus voitti kilpailevat vaihtoehdot Rooman keisarin päätöksellä.

Tämän jälkeen kristillinen perimätieto piti saada sopusointuun Kolminaisuuden ja muiden kirkon lainaamien uskonnollisten ideoiden kanssa ja alkoi säälimätön taistelu muita tulkintoja vastaan. Kirkko syytti toisinuskovia harhaoppisiksi ja ajoi heidät kirkon ulkopuolle tuhoten toisinajattelijoiden kirjat ja vainoamalla eri mieltä olevia. Näin jälkipolvien olisi vaikea selvittää historiallista totuutta Jeesuksesta ja kirkosta.  Kirkko pääsi valtaan Rooman keisarin tuella ja on siitä lähtien nauttinut vallastaan eri puolilla maailmaa.

Kirkkoisien logiikka petti. Jos Jeesus olisi ollut Jumala, hän ei olisi rukoillut Isää. Jos Jeesus olisi ollut Jumala, hän ei olisi ilmaissut olevansa voimaton ilman Jumalan apua. Jos Jeesus olisi ollut Jumalam hänellä olisi ollut samalaiset tiedot ja kyvyt kuin Jumalalla, mutta Jeesus paljastaa, että yksin Isä tietää lopun aikojen päivämäärät. Jos Jeesus olisi ollut Jumala, hän ei olisi voinut kuolla Ristillä, koska Jumala on kuolematon. Jos Ristillä kuoli pelkkä ihminen, ei tämä yksi ihminen voi sovittaa muiden syntejä juutalaisuuden mukaan.  Jos Jeesus olisi ollut Jumala, hän ei olisi huutanur Ristillä: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Jos Jeesus olisi ollut Jumala, hänen tyhjästä haudastaan  olisi tullut pyhiinvaelluspaikka ja tarkka kuolinpäivämäärä ja hauta paikka olisi kaikkien tiedossa. Nyt aikalaislähteet vaikenevat kaikesta tällaisesta, myös Jerusalemin temppelin esiripun repeämisestä ja maanjäristystyksestä tuona päivänä. Kaikki tämä herättää epäilyksiä Jeesuksen jumaluudesta.

Kreikan sanalla logos on monia merkityksiä, Se voisi olla myös järki. Jumalaa se ei kuitenkaan ole koskaan tarkoittanut.  Jumala ja Logos ovat eri asioita. Logos ei ole mikään persoona. Se on vain puhtaasti sana. Jumala loi kaiken sanan avulla tms. Sana tulee jonkun suusta ja joku käyttää sanoja kommunikoimiseen. 

Johannes yhdisti kreikkalaista filosofiaa Jeesuksen tarinaan. Kaikesta huolimatta Kolminaisuutta on aina arvioitava logiikan keinoin. Kolminaisuus on epälooginen. Jumala on luonut logiikan ja järjen ja noudattaa myös sitä. Poika ei voi olla samaa olemusta kuin Isä, koska näillä on aivan erilaiset kyvyt ja ominaisuudet. Jeesus ei tiedä kaikkea, ei edes lopun aikoja eikä voi mitään, ellei Isä anna hänelle voimaa. Siitä näemme, että eivät voi olla samaa olemusta. Jeesus rukoilee aina Isää, ei itseään ja pitää Jumalaa korkeampana olentona. Eivät voi olla samaa olemusta millään todellisuudessa, vaikka Kolminaisuusoppi niin väittää. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, ei Poika itse. Niinpä taas näemme, että eivät voi olla samaa olemusta, koska on erilaiset kyvyt ja taidot sekä osaaminen.

Johtopäätös: Jeesus oli juutalainen ihminen, joka julisti Jumalan sanomaa ollen upea opettaja ja julistaja eli Jumalan lähettiläs. Näin uskoivat myös Jeesuksen  opetuslapset. Kukaan ei koskaan puhunut mitään Kolminaisuudesta, ei koskaan.

Historiallinen totuus ei muutu vallan käytöllä, ei rahalla, ei kieltämällä historian tutkimukset, ei demokratialla eikä kirjoittamalla historiaa uudelleen voittajan silmin. Historiallinen totuus tulee lopulta ilmi. Oikea Jumala huolehtii siitä ja paljastaa sen kaikille kuoleman jälkeen. Me ihmiset emme voi muuttaa kirkon historiaa oman mielemme mukaiseksi.  Olen tutkinut kristillistä perimätietoa vuosikymmenenten ajan kaikessa hiljaisuudessa erilaisten lähteiden ja kirjallisuuden parissa ja olen päätynyt johtopäätökseen: kirkko teki Jeesuksesta Jumalan.

Jumala ei ollut toimeton huomatessaan, mitä kirkossa tapahtui ja miten kirkko muokkasi Jeesuksen sanomaa.  Oikea Jumala päätti lähettää uusia matkaoppaita eli opettajia ja profeettoja maailmaan palauttamaam kirkko ja ihmiskunta yhden Jumalan luokse. Näin saapui maailmaan islamin julistaja ja opettaja Muhammed. Hän ei tuonut mukanaan uutta uskontoa tai uutta sanomaa, vaan tuli vaatimaan paluuta historiallisen Jeesuksen opetuksiin: Uskokaa yhteen Jumalaan, tehkää hyvää elämässä ja pyrkikää joka päivä elämässä hyvyyteen ja rakkauteen. Oikea Jumala antaa katuvalle synnit anteeksi ilman verenvuodatusta ja lahjoittaa uskoville ikuisen elämän Taivassa kuoleman jälkeen. Siinä näkyy Jumalan rakkaus eli Armo.

Näin juutalaiset, kristityt ja muslimit ovat samaa perhettä ja uskovat samaan Jumalaan. Nyt on aika yhdistää voimat ja kulkea yhdessä käsi kädessä maailmassa ja välittää aidosti toisistamme ja auttaa kaikessa sekä kokoontua yhteen yhden oikean Jumalan äärellä. Oikeaa Jumalaa voi kutsua Jahveksi, Isäksi tai Allahiksi.

Hyvä alku nyt olisi perua Nikea kirkolliskokouksen päätökset ja tunnustaa kirkon historiassa tehdyt teologiset virheet: kirkko teki Jeesuksesta Jumalan. Kirkon pitäisi palata historiallisen Jeesuksen yksinkertaiseen sanomaan: Usko yhteen Jumalaan ja tee hyvää elämässäsi. Tämä toisi yhteen juutalaiset, kristityt ja muslimit. Olisimme silloin samaa perhettä ja mahtuisimme kaikki samaan Taivaaseen.


Uskontojen välinen kilpailu loppuisi ja loppuisi myös pahan  puhuminen muista uskonnoista ja muista ihmisistä. Saataisiin aikaan todellinen rauha maailmaan ja alkaisi globaali välittäminen toisistamme. Talous ei olisi ykkösarvo maailmassa, vaan se alistettaisiin yhteisen elämän ja hyvinvoinnin alle. Turha tuotanto ja luonnonvarojen ylikulutus loppuisi kansainväliseen yhteistyöhön ja sosiaalitalouteen. Tämä on minun unelmani paremmasta maailmasta ja paremmasta tulevaisuudesta.



5 artikla Ihmisestä

Ihminen on osa maailmankaikkeutta ja elää tässä todellisuudessa luonnonlakien alaisena. Ihminen on psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen olento ja osa luontoa. Ihmisellä on omat psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset perustarpeensa.

Ihmisellä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Ihminen pääsee kuolemansa jälkeen osalliseksi myös jumalallisesta todellisuudesta.

Ihmisellä ei tarvitse olla kuolematonta sielua, vaan ihminen kuolee täydellisesti ja lakkaa olemasta kuolemassa. Jumalaan uskovat nousevat persoonallisesti kuolleista kuolemansa jälkeen ja pääsevät ikuiseen elämään. Juutalaiset ja muslimit voidaan rinnastaa kristittyihin Jumalan edessä. Ei-kristityt voivat päästä ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä hyvyyteen ja rakkauteen elämässä. Ei-uskovien kohtalo on jätettävä avoimeksi tässä ajassa.



6 artikla Synnistä

Ihminen on luonnostaan kykenevä sekä hyvään että pahaan. Ihminen on kehittynyt biologian lakien mukaan. Eettinen kehitys noudattaa psykologian lainalaisuuksia. Itsensä rakastaminen kuuluu ihmisen elämään luonnollisena osana ja on ollut välttämätöntä olemassaolon taistelussa ihmisen evoluution aikana.

Perisynti ei ole varsinainen synti. Perisynti kertoo vain ihmisen epätäydellisyydestä: Kukaan ei ole niin hyvä, etteikö kykenisi tekemään syntiä ja etteikö hän sitä myöskin joskus tekisi.

Synti on Jumalan tahdon vastainen teko. Jeesuksen eettiset periaatteet ilmaisevat Jumalan tahtoa. Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja luontoon sekä kultaista sääntöä. Synti on siis rakkaudettomuutta Jumalaa, lähimmäistä ja luontoa kohtaan.

Rakkaudettomuus omaa itseä kohtaan on sairaus, ei syntiä. Kohtuuton itsekkyys on syntinä itserakkautta muiden kustannuksella rikkoen lähimmäisenrakkauden käskyä.

Tekosynnit ovat varsinaisia syntejä. Niistä ihminen on henkilökohtaisesti vastuussa. Ihmisellä on vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Kenenkään ei ole pakko tehdä syntiä. Sidottu ratkaisuvalta moraalisissa asioissa poistaisi vastuullisuuden.

Synti on ihmisen oma valinta. Synti syntyy ja kehittyy oman harkinnan ja omien kokemusten, kasvatuksen, muiden esimerkin ja ympäristön vaikutteiden seurauksena. Myös perintötekijöillä voi olla osuutta asiaan.



7 artikla Armosta

Armo on Jumalan rakkautta. Jumala on antanut meille sanomansa ja ohjannut ihmiset Jeesuksen kautta yhteyteensä. Jeesus kertoi tiestä Jumalan luo, anteeksiantamuksesta ja ikuisesta elämästä. Se on armoa.

Vaikka ihminen kykenisi tekemään hyvää, se ei ole uhka Jumalan päätäntävallalle. Jumala hyväksyy ihmisen yhteyteensä, ei ihminen itse.

Jumalan rakkaus näkyy yhteytenä ihmiskuntaan (interaktiivinen tai profeetallinen armo), syntien anteeksiantamisena (juridinen armo), eettisten ohjeiden opettamisena (pedagoginen armo), olemassaolon ja elämänkatsomuksen avartajana (eksistentialistinen armo), Jumalan voiman antamisena (dynamistinen armo) sekä kuoleman voittamisena (viktoriaaninen armo).



8 artikla Sakramenteista

Sakramentit ovat kirkon asettamia pyhiä toimituksia. Sakramentissa kirkko tuo erilaisten aineiden tai vertauskuvallisten tekojen avulla esille Jumalan armoa. Sakramentaalit ovat määritelmämme mukaan sakramenteissa käytettäviä Jumalan armon näkyviä merkkejä, konkreettisia aineita tai tekoja, joihin liittyy aina tietty kristillinen sanoma.

Sakramentin pätevyys ei riipu sen toimittajasta. Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen voi huolehtia sakramentin järjestämisestä ja toimittaa sen.

Varhaiskristillinen traditio ei rajaa pyhien toimitusten tai näkyvien merkkien lukumäärää. Niinpä kirkko voi ottaa käyttöön ja nimetä uusia sakramentteja ja sakramentaaleja. Kirkon tulisi hyväksyä ainakin seuraavat toimitukset sakramenteiksi: kaste, ehtoollinen, rippi, konfirmaatio, sairaiden voitelu ja avioliittoon vihkiminen sekä erilaiset symbolisin teoin tapahtuvat siunaukset.

Sakramentti muodostuu aina kristillisen sanoman tulkitsemisesta ja näkyvästä Jumalan armon merkistä. Sakramenttiin tulisi lisäksi sisältyä vertauskuvallisia tapahtumia ja liikkeitä, musiikkia ja rukousta. Toimituksen tulisi puhutella koko ihmistä. Siinä tulisi ottaa huomioon myös kristillinen mystiikka. Sakramenttia suunniteltaessa tulee käyttää kaikkea luovuutta ja mielikuvitusta hyväksi. Sakramentti hoitaa koko ihmistä.

Kristillinen kaste on syntien anteeksiantamisen sakramentti. Kaste lahjoittaa syntien anteeksiantamisen. Siinä otetaan myös seurakunnan jäseneksi.

Varhaiskristityt kehittivät aluksi kasteteologiaansa aikuiskasteen ympärille. Siksi monet Uuden testamentin kastetta koskevat kohdat soveltuvat parhaiten kuvaamaan juuri myöhemmällä iällä tapahtuvaa kastamista. Upotuskaste ilmentääkin osuvasti uskoon tulleen ihmisen elämänmuutosta.

Ehtoollinen on ikuisen elämän ja syntien anteeksiantamisen sakramentti. Se on myös Jeesuksen muistoateria. Se palauttaa mieleen pääsiäisen tapahtumat ja kuuluttaa voittoa kuolemasta, ikuista elämää sekä syntien anteeksiantamusta. Ehtoollisella muistellaan Jeesuksen merkitystä ja sanomaa. Leipä ja viini ovat ehtoollisessa Jumalan armon näkyvät merkit. Ehtoollista voi viettää kotioloissa pienimuotoisesti tai yhdessä muiden kristittyjen kanssa erilaisissa kirkon tilaisuuksissa.

Rippi on syntien anteeksiantamisen sakramentti. Siinä on kaksi osaa: syntien tunnustaminen ja syntien anteeksiantaminen. Rippi on paluuta kasteen lahjaan. Ripissä ihminen katuu tekemiään syntejä ja tunnustaa ne Jumalalle sekä pyrkii anteeksiantamisen jälkeen kohti parempaa elämää. Synnit on hyvä sopia mahdollisuuksien mukaan myös synnin kohteeksi joutuneen osapuolen kanssa. Ripin näkyvä merkkinä voisi olla ristinmerkki, krusifiksi tai kättenpäällepaneminen ripittäytyvälle. Katolinen rippituoli on käyttökelpoinen ripin muoto.

Konfirmaatio on uskon vahvistamisen sakramentti. Siinä siunataan kasvavia nuoria ja aikuisia kristityn vaellukseen täällä maailmassa. Kättenpäällepaneminen on Jumalan armon merkki konfirmaatiossa. Konfirmaatio rippikoulun päätteeksi palvelee tarkoitustaan.

Sairaiden voitelu on sairaiden lohduttamisen sakramentti. Jumala ei ole unohtanut henkisesti ja fyysisesti sairaita ihmisiä. Vaikka lääketieteellä on tärkeä sijansa sairauksien hoidossa, kirkko haluaa myös rukoilla sairaiden puolesta ja siunata heitä. Katolisen kirkon käyttämä aine sairaiden voitelussa on tämän sakramentin näkyvä merkki. Kuolevan henkilön kohdalla on tarkoituksenmukaista puhua viimeisestä voitelusta.

Avioliittoon vihkiminen on rakkauden siunaamisen sakramentti. Sen näkyvänä merkkinä on kättenpäällepaneminen. Kirkko rukoilee aviopuolisoiden puolesta ja siunaa heitä yhteiseen elämään ja rakkauteen.

Kirkko voi siunata symbolisin teoin myös muita asioita. Siunaamisella tarkoitamme Jumalan huolenpidon ja kaiken hyvän, uskon, toivon ja rakkauden sekä onnen ja menestyksen toivottamista siunatulle. Kodin ja eläinten siunaaminen sekä yksityisten ja julkisten rakennusten vihkiminen käyttötarkoituksiinsa ovat hyviä osoituksia Jumalan huolenpidosta ja rakkaudesta. Jumala rakastaa koko maailmaa ja tahtoo sille kaikkea hyvää.



9 artikla Uskosta

Uskon määritelmänä on luottamus Jumalaan. Luottamus Jumalaan merkitsee rakkautta myös Jumalan sanomaan ja sen välittäjiin. Usko on Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää. Uskoa ei tarvitse pitää Jumalan tekona, vaan ihmisen oman vapaan tahdon mukaisena valintana.

Usko sisältää tietoa uskomisen kohteesta (kognitiivinen usko). Siihen kuuluu myös tunteita, elämyksiä, tahtomista. asenteita ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin (emotionaalinen ja sosiaalinen usko) sekä toimintaa ja tekoja Jumalan tahdon toteuttamisena (fyysinen tai motorinen usko).

Usko Jumalaan vie ihmisen ikuisuuteen Jumalan edessä. Hyvät teot ovat keskeinen osa uskoa. Usko näkyy elämässä pyrkimyksenä hyvään ja rakkauteen. Ihminen pääsee ikuisuuteen yksin Jumalan armosta.

Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Uskoon kuuluu tehtyjen syntien katuminen ja tunnustaminen Jumalalle sekä pyrkimys anteeksiantamisen jälkeen kohti parempaa elämää.

Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Ihminen voi Jumalan armon avulla kehittää itseään.



10 artikla Vanhurskauttamisesta

Vanhurskauttamisoppi on ollut keskeinen osa kristillistä sanomaa. Kirkko on vuosisatojen ajan saanut turhaan kärsiä tämän opinkappaleen väärinkäsityksistä. Kirkosta on tullut oman menneisyytensä vanki vanhurskauttamisopin hermeneuttisessa tulkinnassa. Kirkossa on juututtu perinteisiin käsitemäärittelyihin.

Luterilainen reformaatio oli osittain valitettavan väärinkäsityksen seurausta. Samoja teologisia käsitteitä voidaan määritellä eri tavoin ja antaa niille erilaisia merkityksiä.

Paavali lainasi vanhurskauttamiskäsitteen juutalaisesta oikeuskäytännöstä, jossa se tarkoitti syyllisen ihmisen julistamista syyttömäksi. Vanhurskauttaminen määritellään tässä tunnustuskirjassa yksinkertaisesti syntien anteeksiantamiseksi ajallisessa ja maallisessa elämässä sekä kuoleman jälkeen viimeisessä tuomiossa. Kirkon tehtävänä on vanhurskauttaa ihmisiä eli antaa syntejä anteeksi Jumalan puolesta maailmassa.



11 artikla Uudistumisesta

Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Uskoon kuuluu tehtyjen syntien katuminen ja tunnustaminen Jumalalle sekä pyrkimys anteeksisaamisen jälkeen kohti parempaa elämää. Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Usko Jumalaan auttaa ihmistä muuttamaan itseään ja elämäänsä. Jumalan armo auttaa ihmistä muuttumaan.



12 artikla Ikuisuudesta



Nousemalla ylös kuolleista Jeesus todisti voittoa kuolemasta. Ikuisuus on Jumalan lahja uskovalle ihmiselle. Ikuisuutta voidaan pitää myös Jumalan palkintona ihmiselle uskosta Jumalaan ja hänen sanomaansa. Ei-kristityt voivat päästä ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Ylösnousemus on kuoleman jälkeen persoonallinen nykyisen ruumiin hajotessa biologisesti. Ihminen pääsee ikuisuuteen yksin Jumalan armosta.

Viimeinen tuomio on Jumalan päätös ihmisen asemasta kuoleman jälkeen. Jumala toimii lempeänä ja oikeudenmukaisena tuomarina arvioidessaan kuoleman jälkeen ihmisen uskoa. Arvioinnin tuloksena Jumala tuomitsee ihmisen uskon perusteella ikuiseen elämään. Ikuisen elämän vaihtoehtona on kadotus. Kadotus merkitsee eroa Jumalasta ja elämän päättymistä hautaan.

Usko on Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää. Vaikka hyvät teot ovat osa uskoa, niiden lukumäärä ei ole tärkeintä elämässä eikä viimeisellä tuomiolla. Tärkeintä on luottamus Jumalaan. Ihminen voi tulla uskoon vasta kuolinvuoteellakin. Kenenkään ei tarvitse ansaita Jumalan armoa, anteeksiantamusta ja ikuisuutta omin voimin tai teoin, vaan kaikki on Jumalan lahjaa uskovalle ihmiselle.

Kirkon ei pidä tuomita ketään kadotukseen. Viimeinen tuomio on yksin Jumalan tehtävä. Kirkko voi ainoastaan yleisesti esittää oman myönteisen opetuksensa tuomion perusteista: Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa, pääsee ikuisuuteen. Juutalaiset ja muslimit voidaan rinnastaa kristittyihin Jumalan edessä.

Jumala voi rakkaudessaan ja oikeudenmukaisuudessaan hyväksyä ikuisuuteen myös ei-kristittyjä. Ihmisen uskoa ja vakaumusta arvioidessaan Jumala ymmärtää ihmisen vaikeuksia löytää luottamus Jumalaan ja Jeesukseen moniarvoisessa yhteiskunnassa. Ei-kristittyjen kohdalla Jumala pitää arviointiperusteena viimeisellä tuomiolla omantunnon kuuntelemista uskonnollisissa asioissa ja pyrkimystä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Ei-uskovien kohtalo on jätettävä avoimeksi tässä ajassa.

Ikuisuus ei ole kiinni oikeasta uskosta. Jumala hyväksyy rakkaudessaan erilaisia tulkintoja Jumalasta, kunhan niissä ei loukata rakkautta. Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan. Jumala hyväksyy yhteyteensä eri tavoin uskovia ihmisiä, kunhan ihminen turvaa Jumalaan ja pyrkii hyvään. Ihmisen ei tarvitse eikä hän saa käydä väkivaltaisia sotia Jumalan puolesta. Jumala paljastaa lopullisen totuuden kuoleman jälkeen.



13 artikla Jumalan valtakunnasta

Varhaiskristityt uskoivat Jeesuksen olevan juutalaisten pyhien kirjoitusten lupaama Messias eli Jumalan asettama sijaishallitsija, joka tulisi johtamaan Jumalan valtakuntaa uudessa maailmassa.

Jeesuksen julistamaa lopun aikojen Jumalan valtakuntaa ei koskaan tullut maan päälle eikä maailmankaikkeuteen. Jumala halusi tapahtumien kululla todistaa ja osoittaa, kuinka eettiset opetukset, anteeksiantaminen ja rakkaus sekä voitto kuolemasta ikuisuuksineen olivat lopun aikojen odotusta tärkeämpiä kristillisessä sanomassa.

Jumalan valtakunta on jumalallinen todellisuus eli taivas tai paratiisi. Se on maailmankaikkeutta korkeampi todellisuus. Jumalan valtakunta tarkoittaa siis Jumalan hallitsemaa todellisuutta ja tilaa.

Ihminen pääsee Jumalan valtakuntaan kuolemansa jälkeen uskomalla Jumalaan ja hänen sanomaansa. Juutalaiset ja muslimit voidaan rinnastaa kristittyihin Jumalan edessä. Ei-kristityt voivat päästä Jumalan valtakuntaan kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässä. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa, pääsee ikuisuuteen.



14 artikla Kirkosta

Kirkko on Jumalaan uskovien eli pyhien yhteisö. Kirkko ilmenee paikallisesti seurakuntana.

Kirkon tehtävänä on kuuluttaa Jumalan sanomaa ja opettaa tätä kristillistä sanomaa eri tavoin. Kirkon tehtävänä on myös toimittaa sakramentit, pitää messuja ja erilaisia tilaisuuksia kristillisen sanoman esille tuomiseksi ja uskonelämän hoitamiseksi. Kirkon tehtäviin kuuluu myös toimia ja elää tämän kristillisen sanoman mukaisesti vuorovaikutuksessa muuhun yhteiskuntaan. Kirkon tehtäväkenttänä on koko maailma.

Kirkko ei ole hierarkkinen uskonyhteisö, vaan tasa-arvoinen ja demokraattinen kristittyjen yhteisö. Kaikki kristityt ovat samanarvoisia keskenään ja oikeutettuja tulkitsemaan Jumalan sanomaa ensimmäisen pääsiäisen tapahtumien edessä.

Kristittyjen yhteys ja kirkon ykseys ei synny yhteisestä kristillisen sanoman tulkinnasta tai opillisesta yksimielisyydestä, vaan yhteisestä uskosta eli luottamuksesta Jumalaan.



15 artikla Kirkon virasta

Kirkon virka on kristittyjen yhteinen tehtävä. Tämä tunnustuskirja kannattaa yleistä pappeutta ja kaikkien seurakuntalaisten vapaata osallistumista kirkon tehtäviin.

Jokainen kirkon jäsen eli seurakuntalainen on oikeutettu toimimaan pappina ja tulkitsemaan kristillistä sanomaa, puhumaan ja opettamaan messuissa ja muissa kirkon tilaisuuksissa sekä toimittamaan sakramentteja yhdessä muiden kristittyjen kanssa. Seurakunnat voivat kuitenkin perustaa erityisiä ammattivirkoja erilaisiin työtehtäviin toimintansa tehostamiseksi ja helpottamiseksi, mikäli seurakuntalaiset niin haluavat.



16 artikla Paaviudesta

Paavius on historiallinen katolisen kirkon johtamistapa. Paavi voidaan tulkita kirkon ykseyden symboliksi ja kirkon yhteiseksi puhemieheksi sekä yleisen kirkolliskokouksen puheenjohtajaksi. Ylin valta kirkossa kuuluu aina sen jäsenille ja näiden kristittyjen valitsemille luottamuselimille. Paikallisuus on suositeltavaa kirkon hallinnossa. Kristittyjen yhteisiä kirkolliskokouksia tarvitaan lisäämään keskinäistä yhteistyötä ja -toimintaa sekä vahvistamaan yhteenkuuluvuutta yhteisen kirkon jäseninä. Kirkolliskokoukset ovat erehtyväisiä ja ymmärrys kristillisestä sanomasta jatkuvasti kehittyvä ja uudistuva.



17 artikla Uskon hoitamisesta

Kristillinen sanoma hoitaa uskoa. Sanoma konkretisoituu sakramenteissa. Perehtyminen kristilliseen perimätietoon, Raamatun lukeminen, rukoileminen, oma pohtiminen ja keskusteleminen muiden kristittyjen kanssa sekä osallistuminen kirkon tilaisuuksiin ovat erinomaisia keinoja hoitaa henkilökohtaista uskonelämää.

Kirkko hoitaa uskonelämää huolehtimalla omasta perustehtävästään. Kirkko voi kehittää erilaisia toimintamuotoja eri-ikäisille ihmisille. Kristillinen taide ja musiikki auttavat myös paljon uskonelämän hoitamisessa. Kirkon sosiaalinen työ ihmisten auttamiseksi erilaisissa vaikeuksissa ja ongelmissa hoitaa myös uskoa ja auttaa elämään kristittynä maailmassa.



18 artikla Rukouksesta

Rukous on merkittävä henkilökohtaisen uskon hoitamisen väline. Rukouksessa ihminen puhuu Jumalalle ja kertoo omia ilojaan ja huoliaan. Jumala kuulee kaikki äänettömät tai ääneen lausutut rukouksemme. Rukoilla voi missä vain ja milloin hyvänsä omalla tavallaan.



19 artikla Kirkollisista seremonioista ja tavoista

Kirkossa voi olla erilaisia tapoja järjestää messuja, sakramentteja ja muita seremonioita sekä tilaisuuksia. Kirkolliset käytännöt voivat vaihdella paikallisesti. Yhteenkuuluvuutta voidaan kuitenkin parantaa yhtenäisillä tavoilla. Kirkon seremonioihin ja tilaisuuksiin tulisi sisältyä vertauskuvallisia tapahtumia ja liikkeitä, musiikkia ja rukousta. Tilaisuuksien tulisi puhutella koko ihmistä. Niitä suunniteltaessa tulee käyttää kaikkea luovuutta ja mielikuvitusta hyväksi.



20 artikla Mariasta ja pyhimyksistä

Maria oli Jeesuksen äiti. Maria ei ole jumalallinen olento, vaan tavallinen ihminen. Maria muistuttaa naisen aseman tärkeydestä maailmassa. Jeesus oli Marian ja Joosefin lapsi.

Pyhimykset ovat historiassa eläneitä kristittyjä, jotka voivat toimia meille esimerkkeinä kristittynä elämisestä. He voivat elämällään todistaa hyvien asioiden puolesta. Pyhimyksiä voidaan myös kunnioittaa ja muistella heidän saavutuksiaan. Voimme myös pyytää pyhimyksiä rukoilemaan puolestamme. Kirkolla voi olla ympärivuotinen pyhimyskalenteri seurakuntalaisten ilona ja rohkaisuna.



21 artikla Kristillisistä järjestöistä ja luostareista

Samanmieliset kristityt voivat perustaa erilaisia järjestöjä ja yhdistyksiä omine sääntöineen ja päämäärineen. Kirkon piirissä on historian aikana syntynyt erilaisia munkki- ja nunnajärjestöjä. Nämä sääntökunnat eivät edusta kirkon jäsenyyttä korkeampaa kristillisyyttä. Niiden jäsenet voivat hankkia omaisuutta ja tehdä työtä sekä mennä naimisiin. Samoihin sääntökuntiin voi kuulua sekä miehiä että naisia.

Nykyajan luostarit voisivat olla kristillisiä kulttuuri-, virkistäytymis- ja majoituskeskuksia myös kirkon itsensä ylläpitäminä. Niissä voisi toimia kirjastoja ja koulutusyksiköitä. Luostarit voisivat nykyaikana tarjota kylpylä- tai liikuntapalveluja yms. kappelitoiminnan lisäksi.



22 artikla Juutalaisuudesta ja islamista

Juutalaiset, kristityt ja muslimit uskovat samaan Vanhan Testamentin Jumalaan. Niinpä juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia on pidettävä saman uskonnon eri suuntauksina. Juutalaiset kannattavat historiallisesti Mooseksen, kristityt Jeesuksen ja muslimit Muhammedin sanomaa.

Kristityt voivat puolestaan pitää islamin perustajaa Muhammedia profeettana, jonka tehtävänä oli viedä sanomaa Jumalasta Arabian heimoille ja kansoille. Muhammed toimi Jeesuksen tavoin ja muodosti itsenäisesti oman uskonnollisen sanomansa oman ymmärryksensä mukaan. Näin Muhammed laati kannattajiensa avulla historiallisen Koraanin. Koraani on Raamatun tavoin syntytavaltaan inhimillinen, ei jumalallinen kirja.

Juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla on sama yhteinen Jumala ja sama yhteinen ajaton Jumalan sanoma: Kaikki opettavat syntien anteeksi saamista, kuolemanjälkeistä elämää ja kehottavat rakkauteen kaikkia kohtaan maailmassa. Niinpä juutalaiset ja muslimit voidaan rinnastaa kristittyihin Jumalan edessä.

Jumala hyväksyy rakkaudessaan erilaisia tulkintoja Jeesuksesta, kunhan niissä ei loukata rakkautta. Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan. Jumala arvostaa elämistä oman vakaumuksen ja omantunnon mukaan. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa, pääsee ikuisuuteen. Jumala paljastaa lopullisen totuuden kuoleman jälkeen.



23 artikla Muista uskonnoista

Muiden uskontojen kannattajia ei tule vihata eikä syrjiä. Jokaisen ihmisen uskonnollista vakaumusta tulee kunnioittaa eikä häntä saa kiduttaa ja pakottaa muuttamaan omaa vakaumustaan.

Uskonnollinen fanaattisuus on tuomittavaa. Suvaitsevaisuus erilaisten uskonnollisten aatteiden sallimisena ja ymmärtämisenä kuuluu kristilliseen lähimmäisenrakkauteen.

Kaikkia uskontoja voidaan arvioida lähimmäisenrakkauden ja luonnonrakkauden näkökulmasta, terveen järjen ja tieteen avulla tavanomaisen historiantutkimuksen lisäksi.

Rakkaudesta Jumalan totuus aina tunnetaan. Ei-kristityt voivat päästä ikuisuuteen kuuntelemalla omaatuntoaan uskonnollisissa asioissa ja pyrkimällä rakkauteen ja hyvyyteen elämässään. Jokainen, joka huutaa avuksi Jumalaa, pääsee ikuisuuteen.



24 artikla Elämästä

Ihminen on osa maailmankaikkeutta ja elää tässä todellisuudessa luonnonlakien alaisena. Sairaudet, tapaturmat ja onnettomuudet saavat selityksensä luonnontieteellisistä syistä eivätkä ne ole aina Jumalan rangaistuksia. Ihminen pääsee jumalalliseen todellisuuteen kuolemansa jälkeen.

Kristitylle maallinen ja taivaallinen elämä on elämää rakkaudesta, rakkaudessa ja rakkauteen. Elämän tarkoitus on elämä itse, hyvyys ja rakkaus sekä usko Jumalaan.

Jumala ei kumoa ajallista maallista elämää, vaan täydentää sitä ikuisuudella ja esittää yleisesti hyväksyttäviä eettisiä ohjeita elämänlaadun parantamiseksi. Jokainen voi nauttia ja iloita omalla tavallaan elämästään. Huolenpito ja välittäminen muista kuuluu jokaiselle. Jokainen joutuu elämänsä aikana ottamaan kantaa Jumalaan ja hänen sanomaansa.



25 artikla Etiikasta

Kristillisen perimätiedon tärkeimmät eettiset periaatteet koskevat rakkautta Jumalaan, lähimmäiseen, omaan minään ja kultaista sääntöä. Tämän lisäksi voidaan korostaa rakkautta luontoon, jonka osa ihminenkin on. Kristityn tehtävänä on ajankohtaisesti tulkita ja toteuttaa näitä kristillisiä arvoja omassa elämässään ja yhdessä muiden kanssa yhteiskunnassa omantuntonsa mukaisesti.

Kristilliset arvot ovat yleisiä humanistisia arvoja. Niihin voidaan päätyä myös ilman uskoa Jumalaan. Kristillisten arvojen soveltaminen käytäntöön on aina tulkintaa kristillisestä rakkaudesta erilaisissa tilanteissa.

Kirkon tehtävänä on huolehtia jäsenyytensä kastettujen lasten eettisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien, kummien ja muun yhteiskunnan kanssa. Eettinen itsetutkiskelu, yhteiset eettiset pohdiskelut, kannustus ja esimerkki edistävät eettisten arvojen ja periaatteiden oppimista ja omaksumista.



26 artikla Seksuaalietiikasta

Ihminen on biologinen olento ja hänellä on inhimilliset fyysiset ja psyykkiset sekä sosiaaliset perustarpeensa. Seksi on rinnastettavissa syömiseen fyysisenä perustarpeena. Seksuaalisuus on elämän kaunis ilo ja nautinto. Jokainen voi nauttia tästä ominaisuudesta omalla tavallaan. Seksuaalietiikassa on kysymys ihmisten välisistä sopimuksista. Ihmiset voivat vapaasti sopia seksin harjoittamisesta toistensa kanssa ja nauttia siitä. Kirkon tehtävänä on opettaa ja kannustaa turvalliseen ja toista kunnioittavaan seksielämään. Abortin sijasta olisi annettava ei toivotut -lapset yhteiskunnan kasvatettaviksi.



27 artikla Avioliitosta

Avioliitto on kahden ihmisen välinen julkinen sopimus yhteiselämän aloittamisesta ja siihen sitoutumisesta. Avioliitto voi päättyä avioeroon. Kirkon tehtävä on siunata jokainen avioliitto ja toivottaa sille kaikkea hyvää ja menestystä riippumatta avioliittoon haluavien taustasta.



28 artikla Politiikasta

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista yhteiskunnassa kansanvaltaisilla menetelmillä. Kristittyjen kannattaa toimia puolueissa yhteiskunnan kehittämiseksi kristilliseen eli humanistiseen suuntaan.

Kristilliseen sanomaan liittyy paljon yhteiskunnallista ainesta. Kristilliset sosiaalieettiset ja ekologiset periaatteet lähimmäisenrakkaudesta ja luonnonrakkaudesta ovat kannatettavia arvoja koko maailmassa. Niistä seuraa yksilön vapauden, tasa-arvon, yhteisvastuun ja luonnonsuojelun arvot. Kristityt haluavat rohkeasti kehittää yhteiskuntaa sosiaaliseen ja ekologiseen suuntaan sekä vaalia ihmisyyttä, ihmisarvoa sekä yleisiä ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa kaikkina aikoina.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oliko Jeesus väärässä lopun aikojen suhteen?

Paavali oli epäpätevä juutalainen

Minusta sharialaki ei saa rikkoa ihmisoikeuksia