Ilmestyskirja ja islamin Mahdi-kertomukset liittyvät maailman lopun aikojen tapahtumiin. Oikeasti kummatkin kertomukset ovat uskonnollista viihdettä ja teologista tulkintaa vailla mitään todellisuuspohjaa, satua alusta loppuun asti. Kaikki on oman aikansa historiallista tulkintaa. Ilmestyskirja kirjoitettiin rohkaisemaan uskovia Rooman vainoissa ja Mahdi-sadut saivat innoituksensa juuri Ilmestyskirjasta. Lopun aikojen päivämäärästä tietää yksin Jumala, mutta toisaalta Jeesus lupasi, että kaikki tämä tapahtuu hänen eli kuulijakunnan sukupolven aikana. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Mitään maailmanloppua ei tule Ilmestyskirjan ja Mahdin tyyliin koskaan. Jeesuskin ennusti lopun aikojen olevan lähellä, mutta kaveri erehtyi pahasti tässä asiassa eikä se ole ihme, koska Jeesus oli yksi meistä, tavallinen ihminen. On mahdollista, että kirkko keksi myöhemmin koko eskatologian ja ...
Me ihmiset tarvitsemme syntien anteeksiantoa aina. Ei Jumalan armo mihinkään häviä vaikka Aatami ja Eeva olisivat vertauskuvallisia hahmoja. Ihminen lankeaa aina syntiin tekemällä sitä eli toimimalla Jumalan tahdon vastaisesti. En minä ole synnitön, minä teen syntiä siinä kuin muutkin.
Oikea Jumala voi antaa Armossaan eli Rakkaudessaan synnit anteeksi suoraan ihmiselle ja ihmiskunnalle. Ei siinä mitään uhreja, sovituskuolemia tai välittäjiä tarvita. Synti on aina olemassa, koska se on Jumalan tahdon vastainen teko. Jos joku pystyy elämään ilman syntiä, hän olisi täydellinen ihminen ja onnittelen siitä, mutta silti Armoa tarvitaan päästääkseen Taivaaseen ja voittaakseen kuoleman. Se ei ainakaan onnistu ilman Jumalan armoa.
Kaikki on hyvin, kun ihminen uskoo yhteen Jumalaan ja Jeesukseen ja pyrkii elämässään hyvyyteen eli noudattaa Jumalan tahtoa. Näin se Jumala haluaa meidän elävän täällä maan päällä. Kaikki on kuitenkin lopulta Armoa eli Lahjaa eli Rakkautta. Anteeksiantoa ei ihmisen tarvitse ansaita omin voimin ja teoin. Koska Jumala on Rakkaus.