Neistseestä syntyminen ei ole oleellista Jeesuksen elämässä ja kristinuskossa

 

Heikki Räisäsen tekemät havainnot evankeliumien tekstien muokkauksista ja Jeesuksen sanojen muokkamisesta ovat kiistattomat ja pysyvät. Ei niitä voi ohittaa olan kohautuksella ainakaan rehellinen tutkija. Kaikki nuo havainnot kertovat ja todistavat vedenpitävästi, että kirkko muokkasi perimätietoa Jeesuksesta ja sepitti uusia Jeesuksen sanoja. Eikä se ole meidän vikamme. Evankelistoille historiallinen totuus oli vähemmän tärkeämpi kuin teologiset tulkinnat. Varsinkin islamilaiset ekesegeetit ovat tehneet kattavan luettelon evankeliumien ristiriidoista, jotka minäkin olen täällä jo esitellyt ja jotka todistavat, että evankelista eivät olleet tarkkoja historian kuvauksessaan. Johannes meni pisimmälle luodessaan täyden oman kuvitelman ja tulkinnan Jeesuksesta ja hänen sanoistaan.

Neistseestä syntyminen ei ole oleellista Jeesuksen elämässä ja kristinuskossa. Jeesuksen sanoma ei sellaista vaadi. Kirkko voisi aivan hyvin myöntää tehneensä käännösvirheen Jesajan kirjasta. Muhammedin kannattajat hyväksyivät neitseestäsyntymisen, koska pitivät sitä Jumalan voiman ja ihmeen osoituksena tajuamatta, että kirkko tai islam ei tarvitse tällaisia antiikin myyttejä mihinkään. Minä en epäröi paljastaa myöskään islamin älyttömyyksiä ja epäkohtia. Sekä kristinusko että islam vaativat ja huutavat päivittämistä nykyaikaan ja minulla on siihen hyvin perustellut vaihtoehdot kirjoissani ja viesteissäni.

Vanha (katolinen) perinne kertoo yhtä sun toista. Se kertoo mm. että Pietari oli ensimmäinen paavi. Evankeliumit puhuvat Jeesuksen veljistä ja siskoista. Ne eivät puhu mistään serkuista. Vanha katolinen perinne koetti kaikessa saattaa perimätiedon sopusointuun ja näppärää oli vedota Joosefin aikaisempaan avioliitoon, mitä ei tue mikään muu lähde. Maria ei ollut neitsyt ja Jeesuksella oli oikeita sisaruksia. Se on historiallinen totuus. Tälläkään ei ole mitään väliä kristinuskon sanomalle.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oliko Jeesus väärässä lopun aikojen suhteen?

Paavali oli epäpätevä juutalainen

Minusta sharialaki ei saa rikkoa ihmisoikeuksia